Kantarin tutkimuksen perusteella Hankkijan maine on kunnossa

Hankkija tilasi 2024 Kantar Agri Oy:ltä bränditutkimuksen, jossa kysyttiin maatalousyrittäjiltä, miten me pärjäämme maatalouskaupassa muihin toimijoihin verrattuna ja miten voisimme kehittää toimintaamme. Tutkimuksen kohderyhmä haettiin Kantar Agri Oy:n valtakunnallisesta DataLaari-maatilanimistöstä ja vastaajiksi valittiin henkilöitä, jotka osallistuvat maataloustarvikkeiden ostopäätöksiin, sekä viljan myyntipäätöksiin. Tulokset koostettiin 700 haastattelun pohjalta.

Hankkija oli ykkönen luotettavuudessa ja asioinnin sujuvuudessa

Hankkija oli kaikissa liiketoiminnoissa ensimmäisenä mieleen tuleva ostopaikka. Viljelijät pitivät meitä selkeästi alan luotettavimpana maatalouskauppana ja paikkana, jossa asiointi on sujuvaa. Myös laaja tuotevalikoimamme, sekä monipuoliset kauppatavat ja kanavat saivat kiitosta. Kokonaisvaltainen palvelu on Hankkijan vahvuus. Saimme kyselyssä myös kehityskohteita. Vapaassa palautteessa kaivattiin vielä aktiivisempaa yhteydenpitoa, sekä luonnollisesti halvempia hintoja.

Erityisesti nuoret viljelijät arvostivat sähköisiä kanavia

Olemme panostaneet paljon sähköisten kanavien kehitykseen ja sisällön tuotantoon. Kyselyn mukaan panostus on kannattanut. Nettipalveluissa saimme ylivoimaiset pisteet kaikissa liiketoiminnoissa kaikkiin muihin toimijoihin verrattuna. Kotisivumme, verkkokauppamme ja mobiiliapplikaatiomme olivat erityisesti nuorten viljelijöiden mieleen.

Vastaajat arvostelivat erikseen eri liiketoiminnat

Tuotantopanoskaupassa vastaajat pitivät Hankkijaa selkeästi alan luotettavimpana maatalouskauppana ja paikkana, jossa asiointi oli sujuvinta. Meihin liitettiin selkeästi useammin myös laaja tuotevalikoima, kokonaisvaltainen palvelu, parhaat tuote-edustukset ja kasvinviljelyn osaaminen.

Konekaupassa viljelijät liittivät Hankkijaan useimmin luotettavuuden, sujuvan asioinnin, kokonaisvaltaisen palvelun ja parhaat tuote-edustukset. Hankkijaan liitettiin myös toimivat varaosapalvelut.

Rehukaupassa vastaajat arvostelivat Hankkijan selkeästi alan luotettavimmaksi rehukaupaksi ja sujuvaksi paikaksi asioida. Meiltä saa kokonaisvaltaista palvelua. Hankkijaa pidettiin ruokinnan ja tuotekehityksen osaajana, jolla on parhaat tuotteet. Hankkijaa pidettiin myös hyvänä yhteistyökumppanina tilan tuloksen kehittämisessä.

Viljakaupassa vastaajat pitivät Hankkijaa luotettavana kauppakumppanina ja viljakaupan osaajana, jonka kanssa asiointi on sujuvaa. Myös kokonaisvaltaista palvelua arvostettiin.

Kiitämme tutkimukseen osallistuneita myös hyvistä avoimista vastauksista, joista saimme runsaasti kehityskohteita toimintamme parantamiseksi.