Hankkija syntyi kansallisen heräämisen ja osuustoiminnan nosteessa

Vuosisadan vaihteessa elettiin kansallisen heräämisen aikaa, kun Suomen autonominen suurruhtinaskunta kohtasi Venäjän taholta ankaria venäläistämistoimia. Niihin aikoihin osuustoimintaidea rantautui Suomeen Hannes Gebhardin johdolla. Hän näki osuustoiminnan keskeisenä työkaluna, jolla maaseudun väestön sivistys, koulutus-, sekä tuotannollinen ja taloudellinen tilanne kohenevat. Gebhardin määrätietoisen työn tuloksena perustettiin 1899 Pellervo, Suomen maalaisväestön osuustoiminnan edistämisseura. Suomen sivistyneistö oli hankkeessa mukana, mutta hieman eri kulmalla. He kokivat, että osuustoiminnan kautta yhteiskunnan resilienssi eli kriisinkestokyky paranee ja kansallinen yhtenäisyys vahvistuu. Tätä tarvittiin vaikeassa poliittisessa tilanteessa. Viljelijät taas näkivät osuustoiminnassa käytännöllisen tavan kehittää maataloustarvikekaupaa.

Ensin oli Pellervon välitysliike

Pellervo-Seura oli myös aktiivinen perustamaan Maamiesseuroja. Pelkästään 1899 aikana perustettiin 140 uutta seuraa. Neuvonnallisten tehtävien lisäksi ne toimivat yhteishankintojen organisoijina. Osuuskuntia ei tuolloin voitu vielä perustaa, koska osuuskunta hyväksyttiin laillisena yritysmuotona vasta Osuustoimintalain säätämisen jälkeen 1901.

Maamiesseurojen yhteishankintoihin haluttiin yksi taho organisoimaan ja kehittämään toimintaa. Aluksi oli ajatus mennä yhteen Keskusosuusliike Laborin kanssa. Uudenmaan ruotsinkieliset isot maatilat olivat perustaneet Laborin hankintayhtiökseen pari vuotta aikaisemmin 1897. Päätäntävallasta ei päästy kuitenkaan yksimielisyyteen ja Pellervo-Seura päätyi perustamaan oman välitysliikkeen.

Pellervon välitysliike perustettiin 1900 ja se osti maataloustarvikkeita tilaajan lukuun ja tilaajan vastuulla, koska riskit haluttiin pitää pieninä. Kaupalliset saavutukset jäivät kuitenkin vaatimattomiksi. Menestyksekkäämmäksi nähtiin toimintamalli, jossa keskusosuuskunta tilaa tavarat omaan laskuunsa ja vastaa ostoistaan itse. Tällöin olisi myös paremmat mahdollisuudet saada toimittajilta paljousalennuksia, joita ne eivät tilaajan lukuun tehdyssä kaupassa antaneet. Viljelijät halusivat oman maatalouskaupan, koska rahoitusmarkkinat olivat kehittymättömät ja velaksi ostaminen aiheutti usein epäterveen riippuvuuden kauppaliikkeeseen.

Toiminta laajenee, tarvitaan lisää varastoja ja konttoreita

Jäsenistö laajeni osuusmeijereiden ja osuuskassojen lisäksi myös maamiesseuroihin, osuuskauppoihin ja yksityishenkilöihin. Yksityishenkilöiden määrää pyrittiin kuitenkin rajoittamaan vain joihinkin isompiin tiloihin, koska Hankkija oli tukkukauppa. Yksityishenkilön rajana pidettiin 1912 vähintään 50 lehmää tai 100 hehtaaria viljeltyä peltoa.

Jäsenistöä oli vaikea tuntea riittävän hyvin Helsingistä käsin ja seuraavaksi perustettiin sivukonttorit Viipuriin 1907, Kuopioon 1908, Turkuun 1909 ja Tampereelle 1911. Konttoreiden yhteydessä oli näyttelyhalleja ja varastoja. Varsin pian osuuskaupoista muodostui Hankkijan pääasiallinen myyntikanava. Osuuskaupat tilasivat kuluttajatavarat SOK:ltä ja maataloustarvikkeet Hankkijalta.

Tänään Hankkijan pääkonttori sijaitsee Hyvinkäällä

Hankkija-keskuksen yhteydessä sijaitsee varaosien keskusvarasto, joka toimii samalla verkkokaupan lähettämönä. Samalla tontilla on Hankkijan myymälä, Hankkijan konekeskus ja Hankkijan huolto. Kaikkiaan Hankkijalla on 50 myymälää, kahdeksan konekeskusta ja seitsemän omaa huoltoa, sekä kattava sopimushuoltajien verkosto. Myymälän yhteydessä on myös varaosamyyntipiste ja kesällä taimipiha. Konekeskus palvelee Etelä-Suomen aluetta ja vastaa alueen traktori, puimuri- ja työkonemyynnistä.

Viljelijöiden tarpeita varten myymälässä on kattava valikoima maataloustarvikkeita ja noutovarasto. Myymälässä on myös hyvä valikoima pihan ja puutarhan tuotteita, hevosten rehuja ja ratsastustarvikkeita, koiran ruokia ja koiratarvikkeita, sekä metsästystarvikkeita ja muita vapaa-ajan tuotteita.