Omenapuu Jubiljar
Tuotekoodi: TA202509001 EAN: 6417189509011

Omenapuu Jubiljar

Tuotekoodi: TA202509001 EAN: 6417189509011

Tuotekuvaus

Omenapuu 'Jubiljar' on täysin ruvenkestävä, myöhäinen kesälajike. Syyskuun alussa kypsyvä sato sopii hyvin hilloihin ja mehuihin. Hedelmät ovat keskikokoisia ja kartiomaisia. Punaista peiteväriä esiintyy hieman viiruina ja pilkkuina. Malto on mehukas ja hapokas. Hedelmät säilyvät noin kuukauden.
Lajikkeen perimässä on rupiresistenssi geeni.

Omenapuu tarvitsee suojaisan, aurinkoisen ja lämpimän kasvupaikan. Istutuskuopan tulee olla melko leveä ja syvä. Kuopan pohjaa olisi hyvä rikkoa tai salaojittaa, mikäli pohjamaa on tiivistä savea. Istutusmullaksi sopii hyvin peruslannoitettu ja kalkittu puutarhamulta, johon voi sekoittaa hieman pohjamaata. Tiivistä juuripaakkua kannattaa hieman rikkoa ennen istutusta.

Tukiseipäät (2-3 kpl) painetaan istutuskuopan reunoille, pohjamaahan saakka. Puu istutetaan loivaan kumpuun, joka estää veden kertymisen taimen juurelle maan painumisen myötä. Puu istutetaan sellaiseen syvyyteen, että juurenniska jää näkyviin, mutta juuret peittyvät multaan. Puun runko sidotaan tukiseipäisiin kahdesta kohtaa siten, että sidonta ei vahingoita puun kuorta. Sidontanauhoja ja malleja on erilaisia. Puu kannattaa suojata jyrsijäverkolla jo istutusvaiheessa.

Istutuksen jälkeen omenapuuta tulee kastella säännöllisesti, mieluummin harvemmin, mutta paljon kerralla. Omenapuuta voi lannoittaa keväällä esimerkiksi marjalannoitteella. Liiallista typpilannoitusta tulee välttää. Loppukesällä tai alkusyksystä puuta voi lannoittaa typettömällä pk-lannoitteella, joka vahvistaa uusia versoja ja silmuja, sekä parantaa niiden talvenkestoa. Syyslannoitus tulee tehdä ennen kuin uudet versot ovat puutuneet.

Astiataimi on myyntiruukussaan kasvanut ja siinä läpijuurtunut taimi. Juuripaakku pysyy koossa, kun astia poistetaan ja taimi istutetaan.
Astiataimia voi istuttaa läpi kasvukauden, keväästä syksyyn.
Tuotepakkaus:

paino: 8,00 kg

Valmistusmaa: suomi

Ominaisuudet
TuoteOmenapuu Jubiljar
Alkuperämaa Suomi
Istutustiheys taimiväli noin 5 m
Kasviryhmä omenapuu
Kasvuaika, (yksivuotinen, monivuotinen) monivuotinen
Kasvupaikka (aurinko, puolivarjo, varjo) aurinko, puolivarjo
Korkeus (cm) 300-500 (3-5 m)
Kukinta-aika toukokuu, kesäkuu
Kukkien väri valkoinen
Käyttötarkoitus hyötykäyttö
Menestymisvyöhykkeet I-III
Satoaika elokuu
Taimen koko myytäessä astian koko 7 litraa
Taimityyppi astiataimi
Tieteellinen nimi Malus domestica 'Jubiljar'