Omenapuu Konsta hillittykasvuinen
Tuotekoodi: TA202526007 EAN: 6417189526070
Omenapuu Konsta hillittykasvuinen
Tuotekoodi: TA202526007 EAN: 6417189526070Tuotekuvaus
Omenapuu 'Konsta' on kotimaista alkuperää oleva talvilajike. Syyskuun lopulla poimittava sato kypsyy pari viikkoa ja säilyy varastossa reilun kuukauden. Hedelmät ovat suuria tai keskikokoisia ja lähes kokonaan punaisia, maultaan happamia ja mietoaromisia. Malto on valkea ja karhea. Omenat sopivat erinomaisesti talouskäyttöön. Puu on hillittykasvuinen. Hyviä pölyttäjiä 'Konstalle' ovat 'Pekka', 'Heta', 'Juuso' ja 'Lobo'.
'Konsta' on saanut FinE -tavaramerkin.
Omenapuu tarvitsee suojaisan, aurinkoisen ja lämpimän kasvupaikan. Istutuskuopan tulee olla melko leveä ja syvä. Kuopan pohjaa olisi hyvä rikkoa tai salaojittaa, mikäli pohjamaa on tiivistä savea. Istutusmullaksi sopii hyvin peruslannoitettu ja kalkittu puutarhamulta, johon voi sekoittaa hieman pohjamaata. Tiivistä juuripaakkua kannattaa hieman rikkoa ennen istutusta.
Tukiseipäät (2-3 kpl) painetaan istutuskuopan reunoille, pohjamaahan saakka. Puu istutetaan loivaan kumpuun, joka estää veden kertymisen taimen juurelle maan painumisen myötä. Puu istutetaan sellaiseen syvyyteen, että juurenniska jää näkyviin, mutta juuret peittyvät multaan. Puun runko sidotaan tukiseipäisiin kahdesta kohtaa siten, että sidonta ei vahingoita puun kuorta. Sidontanauhoja ja malleja on erilaisia. Puu kannattaa suojata jyrsijäverkolla jo istutusvaiheessa.
Istutuksen jälkeen omenapuuta tulee kastella säännöllisesti, mieluummin harvemmin, mutta paljon kerralla. Omenapuuta voi lannoittaa keväällä esimerkiksi marjalannoitteella. Liiallista typpilannoitusta tulee välttää. Loppukesällä tai alkusyksystä puuta voi lannoittaa typettömällä pk-lannoitteella, joka vahvistaa uusia versoja ja silmuja, sekä parantaa niiden talvenkestoa. Syyslannoitus tulee tehdä ennen kuin uudet versot ovat puutuneet.
Hillittykasvuinen puu muodostaa tavallista omenapuuta pienemmän juuriston. Tämän vuoksi puuta on kasteltava enemmän ja se on tuettava koko sen elämänsä ajan. Lyhenne FinE tulee sanoista Finnish Elite. Tunnuksella varustetut kasvit on lisätty ilmastonkestävyydeltään ja käyttöominaisuuksiltaan tutkituista ja tautitestatuista emokasveista. FinE®-kasvit ovat pitkän tutkimus- ja valintatyön ja osaavan taimituotannon tulos.
FinE®-tunnus myönnetään tarkoin valituille koristekasveille ja marja- ja hedelmälajikkeille.

Tuotepakkaus:
paino: 7,00 kg
Valmistusmaa: SUOMI
Ominaisuudet
Liittyvät tuotteet