Omenapuu Tohoku hillittykasvuinen
Tuotekoodi: TA202592007 EAN: 6417189592075
Omenapuu Tohoku hillittykasvuinen
Tuotekoodi: TA202592007 EAN: 6417189592075Tuotekuvaus
Omenapuu 'Tohoku' on japanilaista alkuperää oleva myöhäinen syyslajike. Hedelmät ovat suurikokoisia, kiinteämaltoisia ja voimakkaan punaisia, maultaan hienoaromisia. Puu on hillittykasvuinen. Lajike on verrattaen kestävä omenarupea vastaan.
Omenapuu tarvitsee suojaisan, aurinkoisen ja lämpimän kasvupaikan. Istutuskuopan tulee olla melko leveä ja syvä. Kuopan pohjaa olisi hyvä rikkoa tai salaojittaa, mikäli pohjamaa on tiivistä savea. Istutusmullaksi sopii hyvin peruslannoitettu ja kalkittu puutarhamulta, johon voi sekoittaa hieman pohjamaata. Tiivistä juuripaakkua kannattaa hieman rikkoa ennen istutusta.
Tukiseipäät (2-3 kpl) painetaan istutuskuopan reunoille, pohjamaahan saakka. Puu istutetaan loivaan kumpuun, joka estää veden kertymisen taimen juurelle maan painumisen myötä. Puu istutetaan sellaiseen syvyyteen, että juurenniska jää näkyviin, mutta juuret peittyvät multaan. Puun runko sidotaan tukiseipäisiin kahdesta kohtaa siten, että sidonta ei vahingoita puun kuorta. Sidontanauhoja ja malleja on erilaisia. Puu kannattaa suojata jyrsijäverkolla jo istutusvaiheessa.
Istutuksen jälkeen omenapuuta tulee kastella säännöllisesti, mieluummin harvemmin, mutta paljon kerralla. Omenapuuta voi lannoittaa keväällä esimerkiksi marjalannoitteella. Liiallista typpilannoitusta tulee välttää. Loppukesällä tai alkusyksystä puuta voi lannoittaa typettömällä pk-lannoitteella, joka vahvistaa uusia versoja ja silmuja, sekä parantaa niiden talvenkestoa. Syyslannoitus tulee tehdä ennen kuin uudet versot ovat puutuneet.
Hillittykasvuinen puu muodostaa tavallista omenapuuta pienemmän juuriston. Tämän vuoksi puuta on kasteltava enemmän ja se on tuettava koko sen elämänsä ajan.

Tuotepakkaus:
paino: 7,00 kg
Valmistusmaa: SUOMI
Ominaisuudet
Liittyvät tuotteet