Euroopanvalkopyökki
Tuotekoodi: TA402415090 EAN: 6417189415909
Euroopanvalkopyökki
Tuotekoodi: TA402415090 EAN: 6417189415909Tuotekuvaus
Euroopanvalkopyökki on Keski-Euroopassa luonnonvaraisena kasvava kaunis ja rehevä puu. Suomen oloissa euroopanvalkopyökki kasvaa usein pensasmaisesti, mutta hyvillä lämpimillä paikoilla se voi kasvaa myös puuksi. Euroopanvalkopyökin lehdet ovat soikeat ja sahalaitaiset. Puu kukkii norkkokukinnoin keväällä ennen lehtien puhkeamista. Syksyllä puuhun muodostuvat koristeelliset riippuvat hedelmänorkot.
Euroopanvalkopyökkiä käytetään esimerkiksi leikattavissa pensasaidoissa sen rehevän kasvutavan vuoksi.
Euroopanvalkopyökki vihtyy suojaisalla, aurinkoisella tai puolivarjoisella kasvupaikalla. Maan tulee olla ravinteikas, tuore ja hyvin vettä läpäisevä.
Astiataimi on myyntiruukussaan kasvanut ja siinä läpijuurtunut taimi. Juuripaakku pysyy koossa, kun astia poistetaan ja taimi istutetaan.
Astiataimia voi istuttaa läpi kasvukauden, keväästä syksyyn.

Tuotepakkaus:
paino: 4,00 kg
Ominaisuudet
Liittyvät tuotteet