Loistokärhö The President 1L
Tuotekoodi: TA373243063 EAN: 6417189243632

Loistokärhö The President 1L

Tuotekoodi: TA373243063 EAN: 6417189243632

Tuotekuvaus

Loistokärhö 'The President' kukkii näyttävin sinivioletein kukin. Yksittäiset kukat ovat suuria, halkaisijaltaan jopa 18 cm. Kukat ovat pääasiassa yksinkertaisia, mutta satunnaisesti voi ilmaantua myös puolikerrottuja kukkia. Lajike kukkii runsaasti heinäkuulta alkaen.

Loistokärhö tarvitsee lämpimän ja suojaisan kasvupaikan. Maan tulisi olla ravinteikas, tuore ja hyvin vettä läpäisevä. Loistokärhöt tarvitsevat paljon vettä ja ravinteita, joten taimia tulee kastella ja lannoittaa kasvukaudella tarpeen mukaan.

Loistokärhö istutetaan siten että juuripaakun pinta jää noin 15-30 cm syvyyteen. Kylmemmillä alueilla taimen voi istuttaa vieläkin syvempään. Istutuskuopan tulee olla riittävän syvä ja istutusmullan ravinteikasta ja kuohkeaa. Taimen voi istuttaa myös kohopenkkiin. Istutuksen yhteydessä taimen juurelle kannattaa levittää karkeaa hiekkaa joka suojaa herkkää tyveä liialta kosteudelta.

Varhain keväällä kärhön versoja voi typistää, leikkaamalla ne noin 50-100 cm korkeudelta maan pinnasta. Leikkaus tehdään vahvan silmuparin yläpuolelta. Heikot ja paleltuneet versot voi poistaa kokonaan tai leikata terveeseen osaan saakka. Vuosittain leikkaamalla kasvusto pysyy siistinä ja taimi elinvoimaisena.
Loistokärhö 'The President' muodostaa ensimmäiset kukat edellisvuoden versoihin. Myöhemmin kasvukaudella kukkia muodostuu myös uusiin latvaosiin. Versoja leikataan varovasti, jotta tulevan kesän kukinta olisi mahdollisimman runsas.

Tuotepakkaus:

paino: 1,00 kg

Valmistusmaa: ALANKOMAAT

Ominaisuudet
TuoteLoistokärhö The President 1L
Korkeus, cm200-300
Menestymisvyöhykkeet I-III (IV)
Kasvuaika, (yksivuotinen, monivuotinen)monivuotinen
Kasviryhmäköynnös
Kasvupaikka (aurinko, puolivarjo, varjo)aurinko
Tieteellinen nimiClematis 'The President'
Käyttötarkoituskoriste
Kasvutapaköynnös
Istutustiheys1kpl/m
AlkuperämaaEU
Taimen koko myytäessäastiakoko 1L
Taimityyppiastiataimi