Tieto auttaa tekemään päätöksiä

Cordulus: Viljelijöiden päätöksenteon tehostaminen hyperpaikallisilla säätiedoilla

Parhaat päätökset syntyvät, kun kaikki olennaiset tiedot ovat käytettävissä. On kuitenkin lähes mahdotonta ottaa kaikkea kerralla huomioon, kun työskennellään sään kaltaisen epävarman tekijän kanssa – ainakin ilman Cordulus-sääasemaa.

Tiedät tunteen. Heräät aikaisin aamulla ja katsot ulos ikkunasta. Jatkat tarkistamalla puoli tusinaa sääpalvelua ja ennusteet alueellesi, ja käyt tarkistamassa sademittarin yön jäljiltä. Kasvukauden jokaisessa vaiheessa sää sanelee muita tekijöitä enemmän pellolla tehtävien viljelytoimien ajoitusta ja onnistumista. Tavoitteemme Corduluksella on parantaa maatalouden säädatan keruuta sääasemien ja säädataa eteenpäin jalostavan sovelluksen avulla.

Säätietojen tulevaisuus alkaa Corduluksesta

Säätä ei voi hallita, mutta se voidaan valjastaa päätöksenteon tueksi. Sään eri parametrien seuranta ja syy-seuraussuhteiden tulkinta kasvustojen kehitykseen vaatii kuitenkin uudenlaisen, datalähtöisen työskentelytavan omaksumista. Suomessa tätä uudenlaista työskentelytapaa toteuttaa jo 500 edelläkävijää, joilla on oma sääasema. He hyötyvät työskentelystä sään arvaamattoman luonteen kanssa järjestelmällisesti ja kätevästi Cordulus-sääaseman tarjoamien tietojen avulla.

Ensimmäinen asia, jonka monet heistä tekevät aamulla herätessään, on Cordulus Farm -sovelluksen tarkistaminen puhelimestaan. Alle viidessä minuutissa he saavat kattavan tiedon olosuhteista pellolla: kuinka paljon yön aikana on satanut, millainen sää on juuri nyt ja millainen sää tulee olemaan päivän aikana. Puhumattakaan viljelyn työkaluista, jotka muuttavat säälukemat käyttökelpoisiksi ruiskutus-, kylvö- ja sadonkorjuusuosituksiksi.

Sää voi muuttua nopeasti. Tuulen nopeus ruiskutuksen alkaessa ei välttämättä ole sama kuin silloin, kun olet jo työskennellyt pari tuntia. Voit tarkistaa 10 sekunnissa sovelluksesta, kannattaisiko suutinta vaihtaa, lisätä ajonopeutta tai keskeyttää ruiskutustyö kokonaan. Tällaisina hetkinä Cordulus on valmis auttamaan sinua tekemään parhaat päätökset oikeaan aikaan.

Lopputuloksena sään seurannasta on säästyneitä ajotunteja, viljelytoimenpiteiden ajoittumista optimaalisesti ja pienemmät kuivauskustannukset sadonkorjuun aikana. Ja kaikki summautuu. Ennen kuin huomaatkaan, hyperpaikallinen säätiedot ovat juurtuneet niin syvään päivittäiseen viljelytoimintaasi, että et voisi kuvitellakaan maailmaa ilman niitä.

Nopeasti kasvava verkosto

Cordulus-sääasemat auttavat tuhansia maanviljelijöitä navigoimaan epävarmassa ja muuttuvassa ilmastossa päivittäin. Mitä suuremmaksi verkosto kasvaa, sitä paremmaksi se tulee. Arvon kasvattaminen ja yhteistyö ovat kaksi Corduluksen perusperiaatetta: siksi viljelijät voivat muodostaa yhteyden myös muihin verkon sääasemiin, jotka eivät ole heidän omiaan.

Hanki hyperpaikalliset säätiedot kaukaisimmilta pelloiltasi, jotta sinun ei tarvitse käydä erikseen tarkastamassa olosuhdetta. Voit myös muodostaa yhteyden ystävien tai työtovereiden sääasemille vertaillaksesi heidän säämittauksiaan omaasi, paikallisten erojen havainnoimiseksi.

Nämä ovat vain muutamia niistä lukemattomista mahdollisuuksista, joita Cordulus Farm -sääasema tarjoaa viljelijöille auttaakseen heitä kohti tehokasta, tietoihin perustuvaa viljelykäytäntöä. Cordulus ei tee viljelystä kannattavaa yksinään. Sen sijaan se antaa viljelijöille mahdollisuuden hyödyntää työkaluja, tietoja ja suosituksia, joita he tarvitsevat tehdäkseen oikeita päätöksiä oikeaan aikaan.

CORDULUS A/S:

  • Cordulus: Viljelijöiden päätöksenteon tehostaminen hyperpaikallisilla säätiedoilla
  • Cordulus toimii 12 eri maassa
  • Jo 2400 viljelijää mukana Corduluksen sääasema­verkostossa
  • 3000 sääasemaa pelloilla
Cordulus sääasema, sademäärä
Lyhyelläkin välimatkalla sademäärään voi muodostua isoja eroja kasvukauden aikana. Näiden sääasemien välimatka on noin 2 km ja ne sijaitsevat Kälviällä.
Cordulus sääasema, lämpösumma
Lämpösumman kehitys vaihtelee kasvu­kausien välillä. Lämpösummaa kannattaa seurata syksylläkin, jos kylvössä on ollut syyskasveja. Useimpien suositusten mukaan lämpösummaa olisi hyvä kertyä kylvön jälkeen syysöljykasveille 400–500 astetta ja rukiille ja syysohralle 200–300 astetta.

Teksti: Cordulus A/S

Liittyvät tuotteet