Muista lintujen talviruokinta

Täällä pohjolassa talvehtivia lintuja voi auttaa ruokkimalla niitä talvella. Samalla lintuja pääsee tarkkailemaan helposti ja pihalle saa mukavaa vipinää talvikaudelle.

• Ruokinta kannattaa aloittaa vasta sitten kun muuttolinnut ovat jo lähteneet, ettei ruokinta houkuttele niitä jäämään. Kun maa jäätyy tai peittyy lumeen, on sopiva aika aloittaa talviruokinta. Aloitettua talviruokintaa pitäisi jatkaa yhtäjaksoisesti aina siihen asti, kunnes keväällä maa on paljas ja sula.

• Ruokintapaikaksi olisi hyvä valita, jos mahdollista sijainti lähellä pensaita tai tuuheita havupuita, mikä antaa suojaa linnuille. Ruokintapaikan on hyvä sijaita vähintään kymmenen metrin päässä rakennuksista, sillä linnut säikähtävät helposti ja voivat silloin lentää ikkunoita päin.

• Lintulaudan tai ruokinta-automaatin voi nostaa tolpan nokkaan tai ripustaa oksaan. On hyvä muistaa että ruokkijan on päästävä vaivatta lisäämään herkkuja lintulaudalle. Jos ruokintapaikalla käy kova vilske, ruokaa voi tarjota useammasta automaatista, jotta lintujen energia ei hupenisi nahisteluun ruuasta ja samalla saadaan lisättyä lajistoa pihapiirissä.

Jos ruokit lintuja muualla kuin omalla pihallasi, on suositeltavaa kysyä aina maanomistajan lupa lintujen ruokintaan.

Hankkijalta löydät tarpeisiin sopivat lintulaudat ja automaatit sekä monipuolisen valikoiman siemeniä, maapähkinöitä, talipalloja ja -makkaroita.

 
Lintujen ruokintapaikka
 

Ruokintapaikka tulee valita jos mahdollista lähellä pensaita tai muuta suojaa mihin linnut voivat paeta vaaran uhatessa.
Muistathan poistaa verkot talipallojen ympäriltä.

 
Lintujen ruokintakatos, jonka päällä on lunta
Myymälöidemme valikoimista löytyy erilaisia lintulautoja ja ruokinta-automaatteja!
 
Lintujen ruokinta-automaatti, tehty puusta

Lintulaudan voi nostaa tolpan nokkaan tai ripustaa oksaan on hyvä muistaa että ruokkijan on päästävä vaivatta lisäämään herkkuja lintulaudalle

 
Lintujen ruokintapaikka, jossa monta ruokinta-automaattia ja lyhde

Jos ruokintapaikalla käy kova vilske, ruokaa voi tarjota useammasta automaatista, jotta lintujen energia ei hupenisi nahisteluun ruuasta ja samalla saadaan lisättyä lajistoa pihapiirissä.

  • Kauralyhteiden ruokavieraat ovat tavallisimmin varpusia ja keltasirkkuja ja punatulkkuja
  • Punatulkut ja viherpeipot ovat persoja auringonkukille.
  • Maapähkinät ovat talitiaisten herkkua

 

Valikoimastamme löytyvät monipuoliset ruoat, ruokinta-automaatit ja lintulaudat

  • Auringonkukansiemenet, myös kuoritut
  • Kotimainen kaura
  • Siemenseokset
  • Erilaiset talipallot ja talimakkarat
  • Kuivatut jauhomadot
  • Lintulaudat
  • Siemenautomaatit
  • Talipallotelineet