Kalkki ja osterin kuoret – miksi ne kiinnostavat rehunvalmistajaa?
Danish Agron siipikarjaryhmässä kalkki ja osterinkuoret ovat nousseet huomion kohteeksi. Mikä kiinnostaa raaka-aineissa, jotka muodostavat alle 1 % broilereiden ja noin 2 % munivien kanojen ruokintakustannuksista? Yksinkertainen syy on, että niillä on osuuttansa laajempi merkitys.
Kalsium on välttämätöntä luuston kehitykselle ja hyvälle munankuorenlaadulle
Se on elintärkeä kivennäisaine, jota tarvitaan lihasten ja hermoston toimintaan sekä veren hyytymiseen. Ilman riittävää kalsiuminsaantia seurauksena voi olla luusto-ongelmia, heikkokuorisia munia ja pienentynyt munantuotanto. Liika kalsium voi toisaalta vaikuttaa negatiivisesti esimerkiksi rasvan sulavuuteen ja pehkun laatuun, mutta myös luuston kehitykseen. On tärkeää tarjota linnuille tasapainoinen kivennäisruokinta, joka täyttää eri tuotantovaiheiden erityiset kalsiumvaatimukset. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet kalsiumlähteen partikkelikokojakauman ja liukoisuuden olennaisiksi ominaisuuksiksi lintujen ruokinnassa. Nämä ominaisuudet vaikuttavat kalsiumin ja myös muiden ravintoaineiden hyväksikäyttöön. Vanhastaan on tiedetty, että munivilla kanoilla osan kalsiumista tulisi vapautua vähitellen yön aikana, kun munankuori muodostuu. Mutta myös broilereille on tärkeää, ettei kaikki kalsium ole välittömästi liukoisessa muodossa. Nopealiukoinen kalsium voi häiritä fytaasientsyymin toimintaa, jolloin fosforin ja kalsiumin hyväksikäyttö heikkenee. Käytämme kalsiumlähteiden vertailussa in vitro -menetelmää, joka jäljittelee ruuansulatuskanavan olosuhteita. Sen perusteella voimme valita kuhunkin tilanteeseen sopivimman lähteen ja varmistaa lintujen optimaalisen kalsiumin saannin.
Kalsium on elintärkeä ravintoaine, jolla on olennainen rooli siipikarjan terveydessä ja tuottavuudessa. Hyödyntämällä viimeisimmän tutkimustiedon kalsiumlähteiden arvioinnissa voimme varmistaa lintujen oikean kalsiuminsaannin. Näin rakennamme perustaa vahvalle luustolle, hyvälle munantuotannolle ja parvien terveydelle. Jos haluat tietää asiasta lisää, ole yhteydessä Hankkijan ruokinta-asiantuntijoihin.
Teksti: Adriaan Smulders, Danish Agro