Uudella mallilla lisätehoa ja kannattavuutta lihasikojen ruokintaan

Alkukasvatuksen ruokinnalla luodaan perusta lihasmassan ja luuston kehitykselle, ja siksi kannattaa panostaa!

NYKYGENETIIKALLA LIHASIKOJEN KASVUPOTENTIAALI ON HYVÄ ja yli 1000 g keskipäiväkasvuihin päästään yhä useammalla tilalla. Jotta sikojen teuraslaatu, kuten lihakkuus, pysyy hyvänä, tarvitaan etenkin alkukasvatuksessa uudenlaista ruokintaa, jossa mahdollistetaan riittävä energian ja sulavien aminohappojen saanti.

Lihasikojen kolmivaiheruokinnassa eri vaiheiden valkuaisen, aminohappojen ja kivennäisaineiden tarpeet muuttuvat eri suhteissa. Suurimmalla osalla lihasikaloita on jo käytössä kolmivaiheinen lihasikojen ruokinta, mutta yhden tiivisteen käyttömäärää muuttamalla ei päästä eri vaiheissa optimaalisiin ravintoainetasoihin, vaan joudutaan tekemään kompromisseja mm. sulavien aminohappojen suhteissa ja tiettyjen kivennäisten määrissä. Alkukasvatuksessa jää esimerkiksi rehuseoksen energiataso liian alhaiseksi, jolloin porsas ei pysty syömään rehuseosta kasvupotentiaalinsa mukaista määrää. Tällöin ei päästä parhaaseen tuotannon tasoon, eikä myöskään taloudellisesti parhaaseen tulokseen.

TEHOKAS KASVU, TASAINEN TEURASLAATU JA PARAS LIHAN HINTA

Hankkija on alkuvuodesta tuonut markkinoille uudentyyppiset lihasikojen tiivisteet niin vilja-tiiviste -ruokintaan kuin sivutuoteliemiä sisältävään ruokintaan. Eri vaiheiden ravintoainesuosituksista ja ruokinnan vaiheistuksesta keskusteltiin genetiikkatoimittajan Topigs Norsvinin asiantuntijoiden kanssa. Tarkastelussa huomioitiin genetiikan muutos, eli kokeiluvaiheessa oleva Tempo-karju.

"Panostuksella saadaan taloudellista hyötyä."

Ruokinnan vaiheistusta on muutettu siten, että alkukasvatusvaihe on hieman aiempaa lyhempi, mutta energiaa ja sulavia aminohappoja on seoksessa aiempaa runsaammin. Uudistettu ruokinnan vaiheistus mahdollistaa panostuksen alkukasvatukseen ilman, että koko kasvatusajan ruokintakustannus nousee liikaa. Paremmin tarvetta vastaavalla rehun koostumuksella rehuhyötysuhde paranee, mikä kompensoi korkeampaa rehuseoksen hintaa. Panostuksella saadaan myös hyötyä talouden tuottopuoleen: kun suurempi osa kasvatuserän sioista osuu optimiteuraspainoon ja erinomainen lihaprosenttiin, ja teurashylkäyksiä on vähemmän, lihasta saatu hinta paranee.

Ruokinnan vaiheistus on uudistettu:

Vanha jaksotus Uusi jaksotus
1-vaihe 25-55 kg 25-45 kg
2-vaihe 55-80 kg 45-75 kg
3-vaihe yli 80 kg yli 75 kg
 

Kun kasvatuksen alkuvaiheen korkeat ravintoainevaatimukset tulevat huomioitua kuhunkin vaiheeseen suunnitellulla tiivisteellä, voidaan loppukasvatuksessa saada aikaan säästöä ja välttää mm. valkuaisyliruokintaa ja optimoida aminohappojen suhteet vaiheen erityistarpeiden mukaan. Kasvatuksen keskivaiheessa sopivat ravintoainemäärät saavutetaan käyttämällä kumpaakin tiivistettä.

Nykygenetiikalla lihasikojen kasvupotentiaali on erinomainen.
Nykygenetiikalla lihasikojen kasvupotentiaali on erinomainen.

UUSI RATKAISU KÄYTTÖÖN MYÖS PEKONI-TÄYSREHUISSA

Tiivisteiden lisäksi myös Pekoni -lihasikarehut uudistettiin uuden konseptin mukaisiksi. Myös täysrehuruokinnassa painotetaan kolmivaiheista ruokintaa, jossa panostetaan alussa korkeisiin ravintoainepitoisuuksiin ja lopussa täyttävyyteen ja edullisuuteen. Pekoni 1 P-, Pekoni 2- ja Pekoni 3 -rehuilla saadaan tehokas kasvu, nopea kierto ja optimaalinen teuraslaatu. Jos tilalla ei ole mahdollista käyttää kolmea rehua, voidaan kasvatuksen keskivaihe toteuttaa myös Pekoni 1 P:n ja Pekoni 3:n seoksella. Pekoni 1 P sisältää nyt Progut®-hiivavalmistetta, jolla varmistetaan lihasikavaiheen alun onnistuminen.



HYVIÄ KOKEMUKSIA

Kahden tiivisteen malli on ollut käytössä Hankkijan asiakastiloilla helmikuusta alkaen, ja kokemukset ovat olleet erinomaisia. Uudella ruokintamallilla kasvatus on tasaista, päiväkasvut erinomaisia ja lihan laatuhinnoittelulla saadaan lisäeuroja tuottopuolelle. Seuraavalla aukeamalla esittelyssä Farmi Rantanen Oy, joka otti kahden tiivisteen mallin käyttöön ensimmäisten joukossa. Nyt kun uuden sadon viljat otetaan käyttöön ja ruokintasuunnitelman päivittäminen on ajankohtaista, kannattaa keskustella alueesi ruokinta-asiantuntijan kanssa kahden tiivisteen mallin eduista!

 

Teksti:
Johanna Daka, Hankkija Oy