Blogi: Antibioottiresistenssi
Kun eliö on niin pieni, ettei sitä voi paljain silmin nähdä, sitä kutsutaan pieneliöksi eli mikrobiksi. Pieneliöt ovat monimuotoinen ryhmä, johon kuuluu bakteerien, virusten, ja homeiden ohella muun muassa leviä, alkueläimiä ja sieniä. Ne voivat olla yksisoluisia tai monisoluisia, ja ne voivat elää yksittäin tai pienissä solurykelmissä.
Kuten olemme TV:n luonto-ohjelmista oppineet, luonnossa on jatkuvasti käynnissä kamppailu olemassaolosta. Pieneliöt eivät muodosta tässä poikkeusta. Kun yksisoluiset eliöt kilpailevat keskenään, taistelut käydään tyypillisesti kemiallisin asein. Mikrobit erittävät yhdisteitä, joiden tarkoitus on tappaa toisia mikrobeja. Vastapuoli pyrkii tietysti torjumaan iskut. Ennen pitkää se oppii sietämään myrkkyjä esimerkiksi estämällä myrkyn pääsyn sisään soluun, hajottamalla soluun päässeen myrkyn, tai heittämällä sen pois sisältään. Tämä pieneliöiden keskinäinen asevarustelu on ollut käynnissä jo vuosimiljoonien ajan.
Bakteerit ovat olleet erityisen nokkelia eloonjäämistaistelussa. Ne nimittäin ovat kehittäneet tavan vaihtaa perintöainesta eli geenejä keskenään, sekä lajitovereiden että muiden bakteerilajien välillä. Niinpä kun yksi bakteeri oppii puolustautumaan jotain tiettyä myrkkyä vastaan, niin se voi jakaa puolustustavan geneettisen reseptin eteenpäin ympäristönsä muille bakteereille. Kyseisen puolustustavan koodi pysyy ympäristössä tallessa, kun se on jaettu monille toimijoille.
Ihminen oppi 1900-luvulla eristämään eräiden homeiden erittämiä mikrobimyrkkyjä ja käyttämään niitä lääkkeinä bakteeri-infektioihin. Näitä lääkkeitä alettiin kutsua antibiooteiksi. Antibiootit mullistivat bakteeri-infektioiden hoidon ja antoivat lisää elinvuosia ihmisille. Antibiooteista tuli korvaamattomia myös eläinlääkinnässä, eikä mennyt kauaa, kun niitä alettiin lisätä ennaltaehkäisevästi tuotantoeläinten rehuihin. Tämä järjestely toimikin mainiosti jonkin aikaa. Mutta taudinaiheuttajabakteerit eivät tyytyneet osaansa ja kuolleet pois, vaan alkoivat heti kehittää vastustuskykyä näille mikrobilääkkeille. Ja nehän onnistuivat siinä. Ihmiskunnalle syntyi ongelma nimeltä antibioottiresistenssi.
Antibioottiresistenssissä on siis kyse siitä, että taudinaiheuttajabakteerit kehittävät vastustuskyvyn antibiooteille, eli antibiootit menettävät tehonsa. Jotkut bakteerit ovat vastustuskykyisiä yhdelle antibiooteille, toiset muutamalle, ja kolmannet monille, ja ne auliisti jakavat antibioottiresistenssigeenejään toisilleen.
Tietyt erityisen pelottavat bakteerikannat, kuten kuuluisa MRSA eli metisilliinille resistentti Staphylococcus aureus, sietävät melkein mitä tahansa tunnettua antibioottia. Tällaiset superbakteerit kehittyvät helpoimmin sairaalaympäristöissä, joissa käsitellään paljon erilaisia mikrobilääkkeitä. Antibiooteille vastustuskykyisten bakteerikantojen läsnäolo sairaaloissa tarkoittaa karuimmillaan sitä, että muuten vaarattomaan rutiinileikkaukseen saapuva ihminen saattaa saada sairaalassa tappavan vaarallisen bakteeri-infektion. Antibioottiresistenssi ei siis ilmiönä ole ollenkaan pikkujuttu, vaan yksi ihmiskunnan suurimmista haasteista.
Bakteerien vastustuskyky antibiooteille voi muodostua ongelmaksi etenkin suurilla kotieläintiloilla työskenteleville ihmisille, vaikka antibiootteja käytettäisiinkin tilalla ohjeita noudattaen ja vastuullisesti. Nimittäin aina, kun eläin saa antibioottia, sen suolistossa syntyy kyseiselle antibiootille vastustuskykyisiä bakteerikantoja. Tämä tapahtuu siitä huolimatta, vaikka antibioottikuuri tehoaisi varsinaiseen taudinaiheuttajabakteeriin. Kun suolistobakteerit sitten vaihtavat geneettistä materiaalia keskenään, antibioottiresistenssigeenit liikkuvat ympäristöön, jossa eläintenhoitajat voivat niille altistua. Kotieläintiloilla työskenteleviä ihmisiä pidetäänkin potentiaalisina antibioottiresistenssigeenien kantajina.
Jos he joutuvat sairaalaan ihan minkä tahansa terveysongelman takia, heidät usein varmuuden vuoksi eristetään sairaalan muista potilaista. Antibiooteille vastustuskykyiset bakteerikannat ovat erityisen vaarallisia terveydeltään heikoille ihmisille, mutta ne ovat iso ongelma myös aivan perusterveiden ihmisten leikkaushoidon kannalta.
Mitä sitten olisi tehtävissä antibioottien tehon palauttamiseksi?
Tärkein keino on vähentää antibioottien käyttöä entisestään. Bakteerit eivät halua kantaa antibioottiresistenssigeenejä turhaan. Antibiootin poissa ollessa antibioottiresistenssigeenit ovat bakteerille ylimääräistä painolastia. Bakteerisolut lisääntyvät jakautumalla, ja jakautuminen on sitä helpompaa, mitä vähemmän perintöainesta on jaettavana. Bakteerit siis heittävät herkästi pois turhan geneettisen materiaalin, esimerkiksi tarpeettomaksi käyneet antibioottiresistenssigeenit. Bakteerien herkkyys antibiooteille palautuu pikkuhiljaa, kunhan antibiootteja käytetään säästellen, ja vain todelliseen tarpeeseen.
Maailmanlaajuisesti kotieläimet syövät noin 80% kaikista antibiooteista. Suomalaisessa kotieläintuotannossa antibiootteja ei käytetä ennaltaehkäisevästi, vaan ainoastaan sairaiden eläinten hoitoon. Silti meilläkin on vielä mahdollisuus nipistää nykyisistä antibioottien käyttömääristä.
Mitä tarkemmin kotieläintilan bioturvallisuudesta pidetään huolta, mitä täsmällisempää ja laadukkaampaa eläinten ruokinta on, ja mitä vähemmän stressiä eläimet kokevat, sitä harvemmin antibiooteille on tarvetta. Hankkija on jo vuosikymmeniä kehittänyt ruokinnallisia ratkaisuja eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi, ja tämä työ on noteerattu myös kansainvälisesti. Hankkijan ruokintaneuvojilta saat täsmällistä tietoa siitä, millä ruokinnallisilla ja muilla keinoilla antibioottien tarve tilallasi saadaan minimoitua.
Teksti:
Hannele Kettunen, Hankkija Oy