Näkökulmia erilaisiin nurmiseoksiin

Teksti: TUOMAS UUSITALO, Hankkija Oy

Hankkija on mukana Luken Maaningan koeasemalla tehtävässä kokeessa, jossa selvitetään erilaisten nurmiseosten sadontuottoa ja laatua erilaisilla viljelystrategioilla. Samassa kokeessa selvitetään myös eri seosten peltoon tuoman hiilisyötteen määrää.

Kokeessa on mukana yhteensä viisi nurmiseosta (taulukko 1.), osa perinteisiä yksinkertaisempia seoksia, ja osa monilajisempia seoksia. Kahdessa seoksessa on mukana puna-apilaa. Kokeessa on mukana 2 lannoitustasoa, keskimääräi-nen lannoitus (N164kg/ha) sekä ympäristötuen mukainen maksimilannoitus.

Tuloksista nähdään, että viime kesänä Maaningan olosuhteissa monilajiset nurmiseokset tuottivat suuremman satotason (taulukko 2). Maksimilannoituksella Tuottava-, Mahtava- ja Laatu-seokset tuottivat lähelle 11 000 kg kuiva-ainesadon, kun taas Tuurenurmen ja Mehevän sato oli 1 000 kg alempi. Yhtenä tekijänä näiden suuremmassa satotasossa voi olla englanninraiheinän nopeampi perustuminen ja iso osuus ensimmäisenä satovuonna. Alemmalla lannoitustasolla apilapitoiset seokset erottuivat merkitsevästi heinänurmiseoksista apilan biologisen typensidonnan ansiosta. Kuitenkin lannoitus toi satovastetta myös apilapitoisille seoksille.
Kun tarkastellaan ensimmäisen niiton satoa, erottui Tuottava-seos muista sekä sadossa että laadussa. Apilapitoiset seokset taas menestyivät paremmin toisen ja kolmannen niiton sadontuotossa, mikä johtuu apilan erilaisesta kasvurytmistä ja heinänurmia paremmasta jälkikasvukyvystä. Apilan osuus kasvoi toisen ja kolmannen niiton sadoissa, mikä nosti raakavalkuaispitoisuutta ja alensi NDF-kuidun määrää.

Kaikilla seoksilla pystyttiin tuottamaan laadukasta rehua nautakarjan tarpeisiin. Ensimmäisen satovuoden tuloksissa monipuolinen seos toimi perinteisiä seoksia paremmin, joskin perinteisellä timotei- nurminataseoksella saatiin laadultaan tasapainoisinta rehua. Mielenkiinnolla odotamme, miten tulokset muuttuvat seuraaville satovuosille. Odotuksena on, että kasvilajikoostumus muuttuu raiheinän ja apilan osuuksien laskiessa ja natojen lisääntyessä.

APILASSA MAHDOLLISUUS

Apilan lisääminen nurmiseoksiin on yksi vaihtoehto tilan valkuaisomavaraisuuden parantamiseen. Apila tuo biologista typensidontaa ja parantaa rehun maittavuutta ja valkuaispitoisuutta. Apila myös lisää nurmen monipuolisuutta, kuivuuden kestoa ja jälkikasvukykyä. Kun apila tulee mukaan seokseen, täytyy se myös huomioida viljelyssä. Apila sitoo ilmasta typpeä kasvuunsa, eli typpi lannoitustarve on matalampi. Ei kuitenkaan saa unohtaa muita ravinteita, kuten fosforia, kaliumia ja hivenravinteita, mm. magnesium, boori ja molybdeeni. Jos lannoitusta alennetaan liikaa, aiheutuu satotappioita heinien kärsiessä ravinnepuutteesta, kuten Maaningan kokeen tulokset osoittivat.
Verrattaessa Tuottava- ja Mahtava- seoksia nähdään että Mahtavaseos, jossa on 10 % puna-apilaa, tuotti alemmalla lannoitustasolla 1 400 kuiva-ainekiloa enemmän hehtaarilta. Korkeammalla lannoituksella molemmat seokset tuottivat saman, n. 11 000 kuiva-ainekilon sadon hehtaarilta.

Laatuja ruokinnan näkökulmasta katsottaessa merkittävin ero on apilapitoisen seoksen paremmassa raakavalkuaispitoisuudessa, mikä vähentää täydennysvalkuaisen tarvetta. Tämä paransi ruokinnan valkuaisomavaraisuutta ja alensi ruokintakustannusta. Yhden robotin karjan kokoluokassa tämä laatuero alentaa 7 000 eurolla ruokintakustannusta vuodessa.

Lannoitusta suunnitellessa on myös havainnoitava apilan osuus pellossa. Viljelyn keskeinen haaste on apilan säilyttämien kasvustossa koko viljelykierron ajan. Apilan määrä kasvustossa tulee arvioida lannoituksen ja niittoajan ajoittamisessa. Näissä seoksissa apilan lajikkeena on Selma, joka on kokeissa parhaiten talvehtinut, ja sadontuotoltaan erityisesti 2. ja 3. vuoden sadoissa vanhemmista lajikkeista positiivisesti erottunut.