YaraVita Biotrac lisää satoa ja tärkkelystä perunalla

Uudenlaisia ja entistä tehokkaampia biostimulantteja tulee markkinoille ja niiden käyttö yleistyy osana kasvien ravinnetarpeen tyydyttämistä. Koetuloksia tarvitaan kuitenkin lisää ja mieluiten monipuolisissa olosuhteissa tehtyinä.

Perunoita
”Tehoaineina on pohjoisen Atlantin merilevä.”
 

Yaran biostimulantit ovat kenttäkokeissa pääsääntöisesti tuottaneet sato- ja laatuhyötyjä, ei kuitenkaan aina. Jos koepaikan kasvuolosuhteet ovat tasaisia ja optimaalisia vuodesta toiseen, vaikutuksia ei välttämättä nähdä. Kun tarkastellaan kasvustoja lohkotasolla, jossa on aina vaihtelua enemmän tai vähemmän, Yaran biostimulantit parantavat keskisatoa ja -laatua. Seuraamalla erityyppisiä viljelykasveja eri puolella maata, erilaisilla lohkoilla ja kasvukausina saadaan hyvä kuva niiden tehosta.

YaraVita Biotrac on ns. merilevätuote. Sen tehoaineet syntyvät Pohjoisen Atlantin rannoilla, jossa ne elävät rankoissa olosuhteissa. Ne joutuvat selviytymään vuorovesivaihtelusta, välillä upoksissa veden alla ja kokemaan vuodenaikojen vaihtelut. Evoluution myötä merileviin on kehittynyt yhdisteitä, jotka auttavat niitä selviytymään tällaisissa olosuhteissa ja juuri näitä yhdisteitä on YaraVita Biotracissa. Ne toimivat samaan tapaan myös viljelykasveissa.

 
Kuvaaja
YaraVita Biotrac sato- ja tärkkelystuloksia maatila- ja kenttäkokeista 2020-2021.
 

YaraVita Biotrac perunakokeissa

Perunalla on tehty biostimulanttikokeita Suomessa vuodesta 2020 alkaen. Kokeita on tehty sekä koeasemien koeruuduilla että maatilakokeina.

Maatilakokeissa YaraVita Biotrac toimi vuonna 2020 erittäin hyvin Posmo-lajikkeella. Satoa saatiin 15% lisää ja tärkkelyspitoisuuskin nousi 17,4 prosentista 18,6 prosenttiin. Maatilakokeita tehtiin myös vuonna 2021, jolloin YaraVita Biotrac-käsittely antoi parhaimmillaan 11 prosenttia lisää satoa.

Viime vuonna tehtiin Perunantutkimuslaitoksen Räpin tilalla koe, jossa biostimulantteja testattiin kontrolloiduissa oloissa ruutukokeissa. YaraVita Biotrac antoi kokeessa 8 % sadonlisää verrattuna käsittelemättömään satotasolla 37,6 t/ha.

Tulos on linjassa Yaran aiemmissa kokeissa saatujen tulosten kanssa, joissa biostimulanttien käyttö perunalla on antanut keskimäärin 5,2 % sadonlisää 22 kokeessa.

Jos lasketaan biostimulantin ainekustannus ja verrataan sitä saadun lisätuoton arvoon, voi koetulosten mukaan Yara biostimulantilla saada investoitu euro jopa kymmenenkertaisesti takaisin.

Teksti: Tapio Lahti, kiertotalousagronomi, Yara Suomi

Liittyvät tuotteet