Jääpolte tekee tuhojaan – varaudu nurmen täydennyskylvöihin ajoissa
Talven vaihteleva lämpötila ja pelloille syntyneet jääalueet aiheuttavat tuhoja talvehtiville nurmille erityisesti Keski- ja Pohjois-Suomessa. Talvehtivien nurmien talvituho voi olla merkittävä, jolloin säilö-rehunurmilta ei pystytä korjaamaan riittävästi säilörehunurmea karjan tarpeisiin. Keväällä on tärkeää arvioida nurmien kunto huolellisesti, jotta varmistetaan karkearehun riittävä saanto karjalle tulevalla kasvukaudella. Nurmien korjaustoimenpiteisiin kannattaa varautua ajoissa. Mahdollisuuksia tilanteen korjaamiseksi on useita. Ensisijaisen tärkeää on tehdä ensin arvio tuhojen laajuudesta.
Jos tilan nurmet ovat tuhoutuneet kokonaan ja tuottavasta nurmialasta on pulaa
Tällöin on kannattavaa jakaa tilan pinta-ala kolmeen osaan. Ensimmäiseen osaan kylvetään yksivuotinen raiheinä ja/tai korjataan kokoviljasäilörehu riittävältä alalta. Toinen osa alasta kylvetään Pikalaidun -tyyppisellä seoksella, jolla saadaan porrastusta tuotantoon ja samalla myös pidempiaikaista nurmea. Viimeinen kolmannes alasta perustetaan uudelleen monivuotisella nurmella, mikä kylvetään aluskasvina kokoviljasäilörehuseokselle.
Tilanteessa, jossa tilan nurmikasvustosta on puolet tuhoutunut
Jos on lisäksi mahdollista, että karkearehu ei tule riittämään karjan ruokintaan, tuhoutuneelle alalle perustetaan nurmi suojaviljaan kokoviljasäilöseoksen kanssa. Kokoviljasäilörehuseoksella turvataan lehmien rehun saanti.
Kun kasvusto on tuhoutunut yksittäisiltä peltolohkolta
Jos tämän lisäksi tilalla on riittävästi nurmialaa, voidaan lohkon nurmi perustaa kokonaan uudelleen suojaviljan tai kokoviljasäilörehuseoksen aluskasviksi.
Mikäli kasvusto on todella harvaa
Tässä tilanteessa täydennykseen sopii erinomaisesti esimerkiksi Hankkijan Pikalaidun seos, jossa nopeakasvuista raiheinää mukana. Näin nurmi saadaan tuottamaan nopeasti ja kun mukana oloihimme sopivia komponentteja kuten timotei ja nurminata, on lopputuloksena pitkäaikainen tuottava nurmi.
Harvahko kasvusto, jossa satonäkymää on ensimmäiseen niittoon
Täydennyskylvö voidaan hyvin tehdä seoksilla. Seoksessa kaikki komponentit ovat monivuotisia ja näin nurmelle saadaan pienemmillä kustannuksilla lisää satovuosia.
Huolellinen kylvö on kasvuun lähdön perusta
Paras ajankohta kylvölle on mahdollisemman aikaisin keväällä. Kasvaakseen verso tarvitsee kosketusta multaan ja riittävästi kasvutilaa. Täydennyskylvössä käytettävä siemenmäärä on n. 10-15 kg/ha riippuen lajista tai seoksesta. Itääkseen pieni nurmiheinän ja apilan siemen tarvitsee kosteutta. Orastuakseen siemenen tulee olla riittävän lähellä maan pintaa. Paras kylvösyvyys nurmi- ja apilan siemenille on 0-2 cm. Hajakylvö on paras kylvötapa tiheän nurmikasvuston saavuttamiseksi, joten siementä tulisi päätyä myös leveään riviväliin.
Monipuolinen nurmiseosten ja –siementen valikoima
Hankkijan valikoimasta täydennyskylvöön soveltuu erinomaisesti Pikalaidun -nurmiseos sen monimuotoisen seoskoostumuksen vuoksi ja normaalit timotei-, puna-apila-, ja ruokonatavaltaiset seokset soveltuvat hyvin nurmen perustamiseen, uutuuksiamme Hankkijan Laatua ja Sulavaa unohtamatta! Nurmiseosten lisäksi valimoimassamme on nyt kokoviljasäilörehuseokset Hankkijan Maittava, Hankkijan Ravitseva sekä Hankkijan Täyttävä.