Kotimaan viljamarkkinoilla onnistumisia, seuraavat haasteet jo näköpiirissä
Kasvukausi 2024 päättyi ristiriitaisiin tunnelmiin. Alkukesän kuivuudelta monilla alueilla sadon pelasti kesäkuussa alkaneet sateet, mutta heikkojakin satoja korjattiin. Sato vaikuttaa määrällisesti kohtuulliselta, mutta tietyt laatukysymykset aiheuttavat haasteita.
Erityisesti kauran satotasot yllättivät monet positiivisesti, mikä kertoo Suomen kaurantuotantopotentiaalista. Ohran ja vehnän osalta satotasot jäivät selvästi vaatimattomammiksi. Viljan laadun osalta heinäkuun sateet sen sijaan eivät olleet otollisimmat, sillä hometoksiinit pääsivät heräämään kasvustoissa haitaksi asti. Muuten sato vaikuttaa laadultaan keskiverrolta aikaisempiin vuosiin nähden.
Mustanmeren alue veturina heikommasta sadosta huolimatta
Tämän talven tarina maailmanmarkkinoilla kiteytyy EU-alueen heikkoon satoon ja toisaalta hyviin satoihin valtamerten takana. Markkinahäiriötä aiheuttaa edelleen Venäjä, joka tarjoaa vehnää jatkuvasti muita edullisempaan hintaan. Venäjän vehnäsadon arvioidaan kuitenkin olevan merkittävästi viime vuotta pienempi, joten nähtäväksi jää, kuinka pitkään tilanne voi tällä kaudella jatkua. USA:ssa korjattiin erittäin hyvä vehnäsato. Australian satoa puidaan vasta tämän lehden julkaisun aikoihin, mutta nyt kirjoitus hetkellä ennustetaan aavistuksen parempaa satoa viime vuoteen verrattuna. Kokonaiskuva maailman viljamarkkinoilla on tasapainoinen, mutta alueelliset erot viljataseissa edellyttävät jälleen toimivaa viljakauppaa ja logistiikkaa, jotta kysyntä ja tarjonta saadaan kohtaamaan.
Normalisoituneet hinnat muokkaavat viljaketjun toimintaa
Viljaketjun loppupäässä päivittäistavaraliikkeet lyhensivät sopimuskausiaan koronan ja Ukrainan sodan tuoman epävarmuuden aikana. Nyt hintojen laskiessa halukkuus palata pitkiin sopimuksiin on palannut. Tämä tuo oman leimansa jälleen viljamarkkinoille, jotka toivovat myös viljelijöiden osallistuvan hintakiinnityksiin. Hankkija on tarjonnut kesästä alkaen kaikille pääviljoille hinnoittelumahdollisuutta vuoden 2025 sadolle. Kysymys kuuluu, onko Suomen viljamarkkina valmis kilpailemaan vuoden 2025 kysynnästä jo nyt, vai jäämmekö yhdessä markkinan armoille ensi vuodeksi? Syksyn 2024 myllykauramarkkinassa onnistuimme hyvin ja onkin mielenkiintoista seurata talven aikana julkaistavista tullitilastoista Suomen markkinaosuuden kehitystä.
Teksti: Jouko Korkeamäki, Hankkija Oy