Laadukkaan siemenviljan tuottaminen vaatii huolellisuutta ja pitkäjänteisyyttä
Seppo Katila ja hänen puolisonsa Marjo Isotalo ovat sopimusviljelijöitä ja tuottavat Euran Kiukaisissa siementä Hankkijalle. Laadukkaan siemenviljan tuottaminen vaatii huolellisuutta ja pitkäjänteisyyttä.
Siementuotannossa on keskimäärin 80 hehtaaria. Viljelyksessä olevat pellot soveltuvat ominaisuuksiltaan parhaiten kevätviljojen siementuotantoon. Tiloilla on viljelty myös syysviljoja, rypsiä ja hernettä. Siemenraakaerät toimitetaan Alastaron Siemenkeskukseen.
Opit siementuotantoon Seppo on saanut omalta isältään, joka tuotti siemenviljaa Hankkijalle jo 1970-luvulla. Seppo mainitsee, että onnistuneeseen lopputulokseen pääsee huolellisella ja pitkäjänteisellä työllä. Mm. hukkakaurattomuus, viljelykierto ja esikasvit, koneiden, varastosiilojen ja kuivurin säännöllinen sekä huolellinen siivoaminen ovat asioita, joihin siementuotannossa tulee kiinnittää erityisesti huomiota.
Tilan pellot kynnetään vuosittain ja tasataan äkeellä ennen kylvöä. Kylvön Seppo kertoo olevan erittäin tärkeä työvaihe, koska sen onnistuminen määrittää paljolti sen, mitä kasvustosta on odotettavissa.
– Kun keväällä näkee hyvännäköisten oraiden kasvavan, tuo se itselle hyvän mielen, Seppo kuvailee. Kasvukaudella kasvustoja tarkkaillaan varsinkin hukkakauran vuoksi. Tilalla tuotetun siemenviljan laatu varmistetaan tarpeen mukaan korrensääteellä, tautitorjunnalla ja lehtilannoituksella, jossa kasvustolle annetaan
hivenravinteita sekä typpeä. Viime vuoden haasteellisista sääolosuhteista huolimatta tilalla korjattiin yksi parhaista keskisadoista. Esimerkiksi Calixo-kevätvehnän sato oli 7 900 kg/ha.
UUDEN KOKEILUA
Siementuotannossa Seppoa kannustaa omalle työlle saatava parempi korvaus kuin ns. perinteisessä viljelyssä sekä taloudellisesti parempi tuotto. Hankkijan siementavaran hinnoittelu kannustaa laadukkaan sadon tuottamiseen. Siementuottajana hän pääsee kokeilemaan uusia lajikkeita ja hankkimaan niistä viljelykokemuksia. Yhteistyön sujuvuus on yksi tärkeä tekijä, joka vaikuttaa oleellisesti oman työn mielekkyyteen.
PÄÄSEE VAIKUTTAMAAN
Hankkijan kanssa hän kokee yhteistyön sujuneen hyvin jo vuosikymmenien ajan. Hankkijan siemenviljelijöiden edustajistosta koostuvassa viljelijätoimikunnassa on mahdollisuus päästä vaikuttamaan yhteisiin asioihin. Vuosittain järjestettävän siementuottajatapaamisen hän kokee hyväksi asiaksi. Siellä saa tietoa mm. seuraavan kauden lajikkeista ja Kasvuohjelmakokeiden
tuloksista.
Tilan on mahdollisuus erikoistua siementuotantoon, kun pelloilla ei kasva hukkakauraa.
– Hällä väliä -tyylillä tässä hommassa ei onnistu vaan pitää olla motivaatiota pitkäjänteiseen, huolelliseen ja suunnitelmalliseen työhön, Seppo summaa tärkeimpiä ominaisuuksia, joita siementuottajalta edellytetään.
Alastaron siemenkeskus
Hankkijalla on siemenkeskukset Alastarolla ja Hyvinkäällä. Alastaron siemenkeskus aloitti toimintansa v. 1970. Sen jälkeen varastotiloja on laajennettu useampaan kertaan. Kantasiemenen eli sertifioitua siementä (C2) korkeampien siemenluokkien käsittely on keskitetty Alastarolle. Myös siemenkevätviljan, -syysviljan, -palkokasvien sekä ruokaherneen tuotantosopimukset tehdään Alastarolla.
- Siementen vastaanotto ja kunnostus kahdella linjastolla
- Käsittelykapasiteetti 25 milj. kg, varastointikapasiteetti 5 milj. kg
- 101 siemensopimustuottajaa v. 2017, kevät- ja syysviljat, herne, härkäpapu
- 60 ruokahernetuottajaa v. 2017
- Henkilöstöä 11
Alastaron siemenkeskuksen tuotevalikoima
- Kevät- ja syysviljojen siemenet, myös luomu
- Herneen ja härkäpavun siemenet, myös luomu
- Syysöljykasvien siemenet
- Riistasiemenet
- Ruokaherne
- Lajiteltu rehukaura ja riistaherne koti- ja riistaeläinten ruokintaan