Väderstadin Agritechnica-uutuudet

Väderstad Proceed V tulee myyntiin vuoden 2024 lopulla

Väderstad, yksi maailman johtavista muokkaus-, kylvö- ja tarkkuuskylvökoneiden valmistajista, julkisti Proceed-konseptin syksyllä 2021. Laaajan testaus- ja kehitysjakson jälkeen tuotteemme on nyt valmiina markkinoille.

Ensi julkaisusta vuonna 2021 lähtien Proceed on vastaanottanut palkintoja innovaatiostaan ympäri Euroopan. Se voitti Farm Machine -tittelin (aiemmin Machin of the Year) vuosina 2022 ja 2023. Se on myös palkittu SIMA:ssa Ranskassa, LAMMA:ssa Isossa-Britanniassa, AGROmashEXPO:ssa Unkarissa sekä Agrosalon 2022:ssa Slovakiassa.
Proceed edustaa utta kylvökoneiden kategoriaa, jossa yksittäinen kone voi nostaa monien eri viljelykasvien satopotentiaalia, esimerkiksi vehnän, ohran, rapsin, sokerijuurikkaan, herneiden, maissin, auringonkukaan jamonien muiden.

Johtuen kyvystään sijoittaa pieninkin siemen täydelliseen syvyyteen millimetrin tarkkuudella, kenttäkokeet ovat osoittaneet, että siemenmäärä voidaan jopa puolittaa Proceedilla – säilyttäen saman satotason kuin markkinoilla olevilla nykyaikaisilla kylvökoneilla. Vielläkin tärkeämpänä kokeet ovat osoittaneet Proceed -taimien kehittyvän voimakkaammiksi, pienemmän taimien välisen kilpailun ja suuremman saatavilla olevan valo- ja vesimäärän ansiosta. Kasvusto on myös pysynyt kovin tasaisena koko kasvukauden ajan.
Syysvehnäkkokeissa kylvömäärällä 150 siementä/neliö todettiin 102% lisäys taimikkohtaisessa biomassassa, 72% lisäys juuribiomassassa ja 62% enemmän versoja tainta kohden, verrattuna perinteiseen kylvömenetelmään.
– Proceed on niitä teknologisia loikkia, joita ei tapahdu kovinkaan usein maatalouskone-alalla, mutta kun niitä tapahtuu, ne muuttavat asioita toden teolla, sanoo Mattias Hovnert, Senior Vice President Sales & Marketing at Väderstad.
Proceed: sydämmenä ovat sen tarkat kylvöyksiköt. Ennen siemenen sijoittelua, esitiivistyspyörät varmistavat jokaiselle taimelle yhtenäiset kasvuolosuhteet. Esitiivistyspyörät on asennettu yksitellen, ja hydraulinen painatus varmistaa niiden toiminnan kaikissa olosuhteissa.
– Siementen saavuttaessa riviyksiköt keskussäiliöstä, maailman johtavan Väderstad PowerShoot -järjestelmän mukautettu versio ottaa täyden hallinnan jokaisesta yksittäisestä siemenestä koko matkalla alas maahan. Siemenputkesta tullessaan jokaisen siemenen vastaanotta pysäytyspyörä. Tämä takaa siemenelle ihanteellisen maakosketuksen, työsyvyydestä riippumatta, sanoo Oskar Karlsson, Director Product Management Planters, Väderstadilla.
Proceedin ensiesittelystä alkane vuonna 2021, ovat insinöörimme ja testausosastomme työskennelleet kovin, testaten konetta pelloilla selvittääkseen miten viljelijät saavat suurimman hyödyn irti Proceedista. Yhdessä asiakkaiden kanssa Proceedia on testattu laajasti eri maissa kautta Euroopan, ja konseptia on kehitetty sitä mukaa, kun uutta tietoa on saatu kerättyä. YouTube -dokumenttisarjassa ”Fields”, Väderstad on kutsunut yleisön ottamaan osaa kehityksen kulkuun, oppimaan lisää Proceed -konseptista sekä ottamaan osaa kenttäkokeiden tuloksiin.
Vuoden 2024 lopulla ensimmäinen tuotantomalli, Proceed V 24, tullaan lanseeraamaan markkinoille. Tilauksia vastaanotetaan vuoden 2024 lopulta, ja tuotanto alkaa alkuvuonna 2025.

 

Väderstad lisää Extract -riviharat tuotevalikoimaansa

Väderstad, yksi mailman johtavista muokkaus-, kylvö- ja tarkkuuskylvökoneiden valmistajista, julkistaa uuden riviharojen tuoteperheen: Extract. Uusi tuoteperhe tulee olemaan osa muokkauskoneiden tuoteryhmää ja niiden myynti Väderstad-brändin alla tullaan aloittamaan kesäkuussa 2024.

Tämän vuoden helmikuussa Väderstad ilmoitti hankkineensa koko riviharojen liiketoiminnan tanskalaiselta Thyregodilta. Kauppa sisälsi kaikki tanskalaisyhtiön immateriaaliset resurssit riviharoihin liittyen.
Uusi tuoteperhe on saanut nimen Extract ja ne ovat saatavana Väderstadin perinteisenä punaisen, keltaisen and ja mustan värisinä. Aluksi koneita tulaan myymään kahta mallisarjaa: hinattava Extract L 16–48 sekä nostolaitekiinnitteinen Extract V 8-36. Extract L and Extract V -koneita onmallista riippuen saatavana 225, 250, 450, 500 ja 750mm rivivälillä.

– Extract-riviharat on tervetullut lisäys Tempo-tarkkuuskylvökoneitamme, uuden teknologian Proceed-kylvöä sekä tulevaisuuden kestävää ja tehokasta viljelyä silmällä pitäen. Ne ovat meille myös uusi tuotesegmentti Väderstadilla, tuotesegmentti, jolle povaamme suurta markkinapotentiaalia, sanoo Mattias Hovnert, Senior Vice President Sales & Marketing Väderstadilta.
Tiettyihin torjunta-aineisiin liittyvien säädösten epävarmuus on lisännyt riviharauksen kiinnostusta. Väderstad Extractin korkea runko sekä sekä riviyksiköiden patentoitu nostojärjestelmä – jotka ehkäisevät kasvustovaurioita ja mahdollistavat korkeamman kasvuston harauksen, pidentäen riviharauksen aikaikkunaa. Extract L:ssä on myös ainutlaatuinen ratkaisu, jossa kaksi runkoa on liitetty päärunkoon – lisäten tehokkuutta ja vähentäen ajokertoja.
– Tempo-asiakkaitamme haastateltuamme ja katsottuamme tulevaisuuteen, näemme siirtymän kohti laajempaa mekaanista rikkatorjuntaa. Väderstad pystyy nyt tarjoamaan asiakkaille täyden ratkaisun, Extract on täydellinen pari Tempo-tarkkuuskylvökoneelle, ja se on myös optimoitu toimimaan Proceed-konseptimme kanssa, sanoo Wolfram Hastolz, Director Tillage Product Management Väderstadinta.
Kesästä 2024 Extract -riviharat tullaan liittämään Väderstadin konevalikoimaan, täysin brändättyinä Väderstadin väreissä. Lanseeraus alkaa Extract V 8-36: lla, ja Extract L 16-48 seuraa pian perässä.

 

Väderstad lanseeraa paikkakohtaisen muokkauksen ja E-Services-toiminnot

Kaudelle 2024 kultivaattorit Väderstad TopDown ja Opus, saavuttavat seuraavan sukupolven. Uudistetun designing lisäksi konemalleihin lanseerataan iPad-pohjainen hallintajärjestelmä E-Services, sekä mahdollisuus maan muokkaukseen paikkatietoon perustuen.

Vuosimallista 2024 yhdistelmäkultivaattori TopDown 400–700 ja raskas kultivaattori Opus 400–700 voidaan varustaa Gatewaylla, antureilla ja elektroniikalla. Tämä mahdollistaa koneen ohjaamisen iPad-pohjaisen E-Control-järjestelmän tai ISOBUS-terminaalin kautta.
- Asiakkaamme ovat peräänkuuluttaneet mahdollisuutta optimoida muokkausta entisestään. Kun koneen asetuksia voidaan mukauttaa vallitseviin pelto-olosuhteisiin, voidaan optimoida muokkauksen agronomia ja työtulos. E-Services-toimintojen lanseeraus TopDown ja Opus -kultivaattoreihin on tässä avainasemassa, sanoo Wolfram Hastolz, Director Tillage Product Management, Väderstadilta.

E-Services-toimintojen lanseeraus TopDowniin ja Opukseen mahdollistaa koneiden säätämisen paikkatietoon perustuen, eli kone säätyy automaattisesti muokkauskarttojen mukaan. Tämän ansiosta viljelijä voi jo ennen pellolle lähtöä säätää koneen eri työkalujen – lautasten, piikkien, tasauslautasten ja jyrän – toimintoja pellon eri osissa, mm. maalajeihin tai pellon ominaisuuksien mukaan. Traktorissa tämä muokkauskartta syötetään ISOBUS-terminaaliin, joka ohjaa konetta E-Control-järjestelmän kautta.
- Seuraava askel paikkakohtaisen kylvön ja lannoituksen jälkeen on samanlaisen ajattelun siirtäminen muokkaukseen. Tässä säästöjä kertyy ajattelutavasta ”riittävän syvään, mahdollisimman matalaan”. Osa eduista saavutetaan polttoainesäästöinä ja parantuneena maan kasvukuntona, osa taas mahdollisuutena lisätä työnopeutta sekä vähentyneenä kulumana. Lisäksi järjestelmä mahdollistaa autonomisen muokkauksen tulevaisuudessa, sanoo Wolfram Hastolz.
iPad-pohjaista E-Control-ohjausta käytettäessä kuljettaja saavuttaa myös koneen täyden hallinnan ohjaamosta. Napin painalluksella viljelijä voi säätää lautasten, piikkien, tasauslautasten ja tiivistysjyrän työskentelyintensiteettiä ajon aikana. Peltotyöskentelyä helpottamaan on erilaisia säätöyhdistelmiä mahdollista tallentaa muistipaikokille.
- Ohjausjärjestelmä on suunniteltu auttamaan kuljettajaa optimoimaan muokkaustapahtuma, lisäten samalla käyttömukavuutta. Viljelijä voi tallentaa tavallisimmat muokkausyhdistelmät muistipaikkoille. Esimerkkinä, muistipaikalle 1 voidaan tallentaa tavallisin peltoasetus, paikalle 2 ajourien asetus, paikalle 3 raskaammat maalajit jne. Kun yhden työkalun asentoa muutetaa, kompensoivat muut automaattisesti asentoaan, säilyttäen näin alkuperäisen työsyvyytensä, sanoo Wolfram Hastolz.
Muokkauskausi on hektinen ja odottamattomia tilanteita voi esiintyä aika-ajoin. Varajärjestelmänä TopDown ja Opus voidaan muuntaa mekaanisesti säädettäviksi, mikäli esim. traktorin vaihtamiselle tulle yllättävä tarve.
Väderstad TopDown 400-700 ja Opus 400-700 voidaan tilata E-Services-ohjauksella lokakuusta 2023 alkaen. Koneet esitellään Agritechnica-näyttelyssä marraskuussa 2023 ja niiden sarjatuotanto käynnistyy vuoden 2024 alussa.

 

Uusi elektroniikka varmistaa Tempo -tarkkuuskylvökoneen tarkkuuden

Kesällä 2024 uusi elektroniikkajärjestelmä WSX lanseerataan Väderstad Tempo F-, Tempo V- and Tempo L-malleihin. Uusi elektroniikka varmistaa koneiden tarkkuuden pellolla. Uusina ominaisuuksina saavutetaan automaattinen singulointi, automaattinen riviyksikköpaine sekä kaarrekompensointi.

Lanseerauksensa jälkeen 10 vuotta sitten, on tarkkuuskylvökone Tempo saavuttanut markkinajohtajuuden Euroopan tarkkuuskylvökonemarkkinoilla. Kesällä 2024 Tempon riviyksikkö tullaan päivittämään Väderstadin itse kehittällä elektroniikkajärjestelmällä WSX, sisältäen harjattomat moottorit ja parannetut kaapeloinnit. Mutta WSX ei yksinään paranna tarkkuuskylvökoneen tarkkuutta entisestään – tämä johtuu lähinnä sen mahdollistamista uusista ominaisuuksista.

- Uusi WSX mahdollista kolmen uuden ominaisuuden integroinnin, joilla parannamme Tempon tarkkuutta entisestään, sanoo Oskar Karlsson, Director Planter Product Management, Väderstadilta.
Ensinnäkin julkaisemme automaattisen singuloinnin, jolla varmistamme tarkan siguloinnin syöttölaitteessa, ilman manuaalisten säätöjen tekemistä.
- Yksittäisten riviyksiköiden anturit seuraavat jatkuvasti singulointia, jolloin järjestelmä pystyy säätämään asetukset automaattisesti oikein. Automaattinen singulointi säästää aikaa ja lisää tuottavuutta pellolla. Tätä ominaisuutta arvostavat eritoten viljelijät ja urakoitsijat, jotka vaihtavat lajiketta usein, sanoo Oskar Karlsson.
Toisena uutuutena lanseerataan aktiivinen riviyksikköpaine, joka varmistaa aina tarkan kylvösyvyyden, maaolosuhteista riippumatta. Järjestelmä lisää tai vähentää painetta automaattisesti maalajien mukaan. Jos ajamme esimerkiksi kevyemmällä maalla, paine laskee ja raskaammille maille saavuttaessa paine kasvaa. Jotta voidaan varmistaa nopeat reaktioajat, toimii järjestelmä hydraulisesti. Kone voidaan varustaa joko koko työleveyttä ohjaavalla aktiivisella rivipainejärjestelmällä, tai rivikohtaisella järjestelmällä.
- Aktiivisen riviyksikköpaineen ansiosta kuljettaja voi asettaa ihanteellisen riviyksikköpaineen, joka säilytetään automaattisesti. Tämä varmistaa tarkan kylvösyvyyden kylvöolosuhteista riippumatta, sanoo Oskar Karlsson ja jatkaa:
- Lisäksi tätä toimintoa voidaan käyttää ruiskutusurien parantamiseen. Aktiivisella rivikohtaisella riviyksikköpaineella kone pystyy nostamaan ruiskutusurien kohdalla olevat riviyksiköt irti maasta. Tällöin aktiivinen riviyksikköpainejärjestelmä toimii yhteistyössä kylvökoneen dynaamisen ruiskutusurajärjestelmän kanssa. Tämän ansiosta ruiskutusurat näkyvät selvästi jo ennen kasvin taimettumista.
Kolmas uusi ominaisuus on kaarrekompensaatio, joka varmistaa tarkan ja tasaisen syötön koko työleveydelle myös kaarreajossa. Tämä tarkoittaa sitä, että sisäkaarteen puoleiset riviyksiköt syöttävät ulkokaarteen yksiköitä vähemmän siementä.
- Gyrosensorit tunnistavat koneen käännlöksen ja säätävät jokaisen riviyksikön syöttömäärää, jotta kylvömäärä pysyy tasaisena koko työleveydellä, sanoo Oskar Karlsson.
Uudet ominaisuudet ja WSX-elektroniikka Tempo L 8-32, Tempo V 6-12 ja Tempo F 6-8 -koneisiin tullaan julkistamaan Agritechnica-messuilla marraskuussa 2023. Rajoitettu määrä koneita tullaan myymään keväälle 2024, sarjatuotannon alkaessa kesällä 2024.

 

Nestemäisen lannoitten järjestelmä saatavana Tempo L 8–24 -koneisiin

Uutena varusteena tarkkuuskylvökone Tempo L 8-24 voidaan jatkossa varustaa nestemäisen lannoitteen järjestelmällä. Järjestelmä on täysin integroitu koneeseen, suunniteltu tarkkuuskylvöön korkealla nopeudella, josta Tempo tunnetaan.

- Asiakkaamme ovat peräänkuuluttaneet nestemäisen lannoitteen järjestelmiä Tempo-koneisiimme. Siksi olemmekin kehittäneet nestemäisen lannoitteen järjestelmän, joka vastaa Tempon suorituskykyä. Tämä sisältää helpot säädöt, täyden hallinnan ja rivikohtaisen tarkkuuden, sanoo Oskar Karlsson, Director Planter Product Management, Väderstadilta.
Uusi järjestelmä käsittää 2 000 litran nestemäisen lannoitteen säiliön. Nestemäinen lannoite voidaan sijoittaa joko siemenriviin kylvöyksiköiden kautta tai rivien viereen lannoitevantaiden kautta. Viljelijän työtä helpottaakseen järjestelmä pystyy käsittelemään laajaa kirjoa eri lannoitelaatuja ilman suutinten vaihtoa.

- Esimerkkinä, kone pystyy käsittelemään 30:stä 200:an litraan nestemääriä hehtaarille ilman suutinten vaihtoa, rivivälin ollessa 750 mm ja 15 km/h ajonopeudella, sanoo Oskar Karlsson.
Virtaussensorit mittaavat jatkuvasti lannoitteen syöttömäärää. Tämän reaaliaikaisen mittauksen pohjalta järjestelmä voi ylläpitää haluttua syöttömäärää.
- Viljelijä asettaa halutun lannoitteen syöttömäärän litroina hehtaarille. Järjestelmän läpi virtaavan lannoitteen määrää mittaamalla kone säätää syöttömäärää automaattisesti ajon aikana. Tämän ansiosta kiertokokeille ei ole tarvetta, sanoo Oskar Karlsson.
Nestemäisen lannoitteen järjestelmä on täysin integroitu iPad -pohjaiseen E-Control-ohjausjärjestelmään, jolloin kuljettaja saavuttaa täyden hallinnan kylvötapahtumasta pellolla. Siemensyöttöjärjestelmän tavoin myös nestemäisen lannoitteen järjestelmä on varustettu rivikohtaisella sulkumekanismilla.
Lannoitesäiliön täyttö voidaan suorittaa joko ulkoisella pumpulla tai painovoimaisesti, vaihtoehtoisesti koneen oman pumpun avulla. Turvallisen työskentelyn varmistamiseksi kone on varustettu puhdasvesisäiliöllä, pesujärjestelmällä sekä turvavarusteiden säilytyslokerolla.
Nestemäisen lannoitteen järjestelmä tullaan esittelemään Agritechnica -näyttelyssä Hannoverissa marraskuussa 2023. Se on saatavana Tempo L 8-24:n lokakuusta 2023.

 

Uusi Väderstad Seed Hawk 600-900C maailmanensi-illassa Agritechnica 2023 -näyttelyssä

Väderstad, yksi maailman johtavista muokkaus- ja kylvökoneiden valmistajista, julkitaa uuden Seed Hawk 600-900C -suorakylvökoneen. Maailmankuuluun Seed Hawk työntövantaaseen perustuva Seed Hawk 600-900C on suunniteltu Euroopan ja kansainvälisille markkinoille.

Väderstadilla on yli 30 vuoden kokemus suorakylvökoneiden markkinajohtajuudesta Kanadassa. Väderstad Seed Hawk tunnetaan tarkkuudesta, monipuolisuudesta sekä kyvystä maksimoida satopotentiaali suorakylvössä.
– Voimme innoissamme kertoa, että pian uusi Seed Hawk -tuoteperheen jäsen astuu Eurooppalaiselle ja kansainväliselle suorakylvönäyttämölle – uusi Väderstad Seed Hawk 600-900C, sanoo Björn Jeansson, kylvökoneiden tuotejohtaja Väderstadilta, ja jatkaa:
– Seed Hawk 600-900C on täysin uusi kone, joka perustuu koeteltuun Seed Hawk -työntövannasjärjestelmään.
Seed Hawk 600-900C:ssä on suuri säiliö kolmessa osassa, mahdollistaen eri siemen- ja lannoitelaatujen yhdistelemisen. Fenix III syöttölaitteiston avulla varmistetaan tasainen materiaalivirtaus siemen- ja lannoitevantaille, ja konetta ohjataan iPad-pohjaisen Väderstad E-Control -järjestelmän avulla. Jotta kylvötarkkuus saadaan taattua suurissa olkimäärissä tai vaikka kerääjäkasvustoon kylväessä, voidaan vannas varustaa kiekkoleikkurilla.
– Odotamme innolla viljelijöiden tapaamista myöhemmin tänä vuonna Agritechnicassa, jossa uusi Seed Hawk 600-900C tullaan ensimmäistä kertaa esittelemään maailmalle, sanoo Björn Jeansson.
Uusi Väderstad Seed Hawk 600-900C -suorakylvökone saa maailmanensi-iltansa Agritechnica-näyttelyssä Hannoverissa marraskuussa 2023. Kone tulee myyntiin vuoden 2024 lopulla, ja ensimmäiset sarjatuotetut koneet tuotetaan kaudelle 2025.