Triomatic T40 Feed kitchen - Lehmille eväät automaattisesti
Pajulan maatilalla Kiuruvedellä toimiva Suomen ensimmäinen Triolietin automaattinen rehukeskus on osoittanut toimivuutensa. Triomatic T40 tekee rehuseokset ruokintasuunnitelman mukaisesti ja jakaa ne eläimille 12 kertaa päivässä.
Huomattava ajansäästö ja tarkentunut ruokinta. Nämä olivat ensisijaiset syyt, kun 30-vuotiaat Valtteri ja Pauliina Nuutinen päätyivät rakentamaan hollantilaisvalmisteisen rehukeskuksen luomutilalleen. Triomatic T40 Feed kitchen ei ole pelkkä ruokintarobotti vaan kokonainen ruokintajärjestelmä, joka toimii itsenäisesti annettujen ohjeiden mukaan.
Vuonna 2002 valmistuneen robottinavetan yhteyteen viime talvena rakennetussa 280 neliömetrin kokoisessa lisäsiivessä oleva ruokintalaitteisto koostuu kuudesta 7,6 metrin pituisesta täyttöpöydästä. Pöytärivin edessä kulkee leikkuulaite, joka siivuttaa paaleista kymmensenttistä siivua halutun kilomäärän ja pudottaa vaa´alla varustetulle kuljetinhihnalle.
”Kullekin täyttöpöydälle voidaan ajaa 18 000 kiloa rehua maksimissaan 180 senttiä korkeana kakkuna joko siilorehuna, kanttipaaleissa tai pyöröpaaleissa, kuten me teemme. Muuttuvakammioisen paalaimen tekemiä 160 cm paaleja mahtuu pöydälle kerrallaan kuusi kappaletta”, Valtteri Nuutinen esittelee.
Kylki kylkeä vasten olevat paalit säilyvät ruokinnan aikana pöydällä lämpenemättä, koska niitä ei hajoteta muovinpoistossa, eikä vaakatasossa liikkuva leikkuuterä pöyhöttele rintausta.
Muovien poistoon Valtteri on kehittänyt L-mallisen terälaitteen, jota vasten hän pyöräyttää paalikahmaria halkaistakseen muovin verkkoineen kolmelta sivulta. Sisään vietäessä hän laskee paalin pöydälle ja nyppäisee muovin ulos kahmariin lisättyjen tartuntapiikkien varassa.
Traktorista ei tarvitse poistua missään vaiheessa, sillä sähkötoimiset nosto-ovet avautuvat kaukosäädöllä ja kaikki rehut käsitellään pöydän päällä. Pöydän pohjakuljettimen alta erityiseen kaukaloon kertyvät rehutupot käydään heittämässä takaisin paalien joukkoon ja rehun mukaan joutuneet muovirippeet poistetaan.
Rehu pysyy todella puhtaana, sillä sen päällä ei ajeta missään vaiheessa kuten esimerkiksi laakasiilon tehtäessä. Tässä traktorin eturenkaat ajetaan korkeintaan kynnyksen yli.
”Rehun ja traktorin renkaiden mukana ei kantaudu enää hiekkaa ja multaa, mitkä olivat aina sateisen syksyn riesana, kun aikaisemmin jaoimme rehut ajettavalla apevaunulla. Veikkaan, jotta eläimet ovat syöneet paljon vähemmän hiekkaa kuin aikaisemmin ja varmaan sekin vaikuttaa tulokseen.”
Rehukeskuksen lattialla ei ripekkeitä näy. Kliinisen ilmeen pilaavat vain puristenesteläikät, jotka ovat joskus lainehtineet kaivoista yli äyräiden, koska lattian kaadot tuli alun perin tehtyä turhankin vaateriin.
Paalit jakoon ruokinnan mukaan
Pajulan maatilan pellot ovat kaikki luomutuotannossa. Nurmialaa on 200 hehtaaria. Täysrehuruokinnassa viljaa ei käytetä lainkaan. Kaikki paalit merkittään lohkoineen ja korjuuaikoineen, ja niistä saadut analyysitulokset syötetään ruokintasuunnitelmaan.
”Tarkistan rehujen kuiva-aineet, D-arvot, sulavuudet ja valkuaiset, jotka analysoidaan joka rehuerältä. Näiden tietojen nojalta paalit ladataan täyttöpöydille. Yksi paalirivi on kokoviljasäilörehutyyppistä rehua, jossa on olkea, hernettä, kauraa ja ohraa. Se tehdään silloin, kun herne kukkii. Appeessa pitää olla riittävästi kuitua. Yritän jakaa paalit siten, että tuota herkkua riittää koko vuodelle.”
”Tykkäämme tehdä erilaisia rehuja eri lohkoilta. Näin saamme aikaiseksi juuri halutunlaisen seosrehun ja pysymään se myös tasalaatuisena. Tämä onnistuu apevaunullakin, mutta rehukeskuksen automatisoinnin lähtökohtana oli, ettei se saa sulkea pois mahdollisuutta syöttää eri komponentteja”, Valtteri Nuutinen lisää.
Hän on oppinut tekemään ruokintasuunnitelmat itse periaatteessa jo ennen sukupolvenvaihdosta ollessaan vanhempiensa apuna navettatöissä.
”Siitä ole mitään hyötyä, jos suunnittelija käy kerran kuukaudessa tekemässä suunnitelman. Hän ei tiedä, miten lehmät syövät, miltä lanta näyttää, paljonko rehua jää ja mitkä ovat pitoisuudet. Reagoin joka päivä miten lehmät kiertävät, ja paljonko ne lypsävät tänään. Tämä on jatkuvaa hienosäätöä väkirehujen ja muiden kanssa.”
”Tässä pystyy kuiva-ainekilon kymmenyksellä säätämään, kuinka paljon mistäkin rehusta otetaan mitäkin evästä. Jos rehuissa on analyysitulosten mukaan paljon sulavuutta mutta ei tarpeeksi valkuaista, pystyn reseptiikalla puljaamaan toisesta paalista lisää valkuaista seokseen.
”Jos rehusatsi tehdään isoon apevaunuun ja joku komponentti ei riitäkään, niin harva lähtee muutaman kilon takia hakemaan lisäystä”, Valtteri huomauttaa.
Jako 12 kertaa päivässä
Kun rehukeskuksen puolella oleva leikkuri on leikannut halutut kilomäärät paalisäilörehua ja kuljetin vienyt ne navetan puolella lähtöasemissaan olevalle kiskoruokkijalle, automatiikka annostelee mixiin kullekin ruokintaryhmälle optimoidut määrät kivennäisiä, hivenaineita, täysrehuja ja tarpeellisen määrän vettä.
Kolme kuutiota vetävä kiskoruokkija sekoittaa rehut täytön aikana kahdella pienellä pystyruuvilla ja jatkaa mylläämistä vielä siirtyessään lähtövalmiiksi pöydän päähän.
Kiskoruokkijan sekoitusterät eivät enää jauha rehua, vaan sekoittavat sitä. Silpun pituus on optimaalinen, sillä paalaimen 23 vastaterää tekevät jo hienoa silppua ja reunoilla olevat pitkät korret katkeavat leikkurin siivuttaessa sitä.
Laitteisto toimii todella pienellä sähkönkulutuksella, jos sitä vertaa esimerkiksi kymmenien kilowattien tehoiseen sähkökäyttöiseen apevaunuun.
”Rehun leikkaus vie kolme kilowattia sekä sekoitus ja purku noin neljä kilowattia. Vaunun ajomoottorit kuluttavat alle kilowatin, jotka riittävät hyvin ajamaan vaunua vaikka kiskoilla olisi reilu nousu toiseen tasoon.”
Valtterin mukaan navetalle asennettiin maalämpö samaan aikaan, kun automaattinen rehukeskus lattialämmityksineen valmistui. Aikaisemmin sosiaalitilat ja vesi lämmitettiin suorasähköllä, joista saatu sähkönsäästö kuittaantuu rehukeskuksen käytöllä, eikä muutosta mittarilukemiin tullut käytännössä lainkaan.
”Nyt kuitenkin säästyy joka viikko 200 litraa traktorin polttoainetta, joka ennen kului appeen jaossa”, Valtteri laskeskelee. Oma arvonsa on myös ympäristön säästössä, kun traktorin kylmäkäynnistykset vähenivät oleellisesti ja rehu pysyy nyt puhtaana paalista pöydälle saakka.
Pajulan maatila
Trioliet Triomatic T40
Kiskoruokkija jakaa seosrehun ryhmäkohtaisesti tällä hetkellä 12 kertaa päivässä, jolloin rehu on aina laadukasta ja syönti pysyy hyvänä ilman että johtajalehmät valtaisivat pöytää ja heikommat jäisivät ilman evästä.
Ruokintapöytä, joka oli alun perin tehty ajettavaa apevaunua varten, leveys on 5,5 metriä ja sen yläpuolella on kaksi kiskoa, joista vasemmanpuolen ohjaa vaunun lypsylehmien kourulle ja oikea hiehoille ja vasikoille. Kiskot ovat sen verran ylhäällä, jotta niiden alta voisi ajaa apevaunulla jos automatiikka halvaantuu. Sen kun hakee kylältä apevaunun lainaksi, Valtteri huomauttaa
”Reseptejä on entisen kahden sijasta nyt kahdeksan; lypsylehmille, poikiville, umpeutettaville ja ummessa oleville lehmille omansa sekä pikkuvasikoille, kasvaville, tiinehtyville ja tiineille hiehoille omansa. Uusia ryhmiä voi tehdä vaikka rajattomasti”, Valtteri sanoo.
Myös navetta on helposti jatkettavissa, sillä pöydän suunnassa on tilaa vielä toiselle samankokoiselle navetalle. Riittää kun kiskoruokkijan IPE-kiskoja jatkaa toisella mokomalla.
Triomix T40 -laitteisto on toistaiseksi kestänyt hyvin. Vain muutama terän kärki on lähtenyt paalissa ilmeisesti olleiden kivien takia.
”Jos terä tylsyy, niin viesti moottorin vastuksen kasvamisesta menee tehtaalle ja sieltä tulee minulle soitto, että teroita tai vaihda leikkurin terät.”
Samoin kännykkään tulee hälytys, jos navetalta katkeavat sähköt tai joku lehmä yltää turvallaan painamaan ruokintarobotin hätäpainiketta.
”Juuri viimeksi yksi lehmä yletti juuri ja juuri painamaan mutkassa liikkuneen vaunun turvanappia puoli neljältä aamuyöstä ja resetointinappia oli käytävä painamassa, koska älypuhelimella sitä ei voi kuitata etänä. Onneksi laite soittelee harvoin.”
Päivätuotos 34 litrassa
Valtterin vanhemmat Esko ja Johanna Nuutinen siirtyivät luomuun aivan ensimmäisten maitotilallisten joukossa Suomessa vuonna 1989. Siitä lähtien pellot on viljelty luonnonmukaisesti ja 30 lehmän parsinavetasta siirrytty automaattilypsyyn, joka sekin tapahtui ensimmäisten joukossa.
Nuutisten luomulehmien keskimaito on 34 litrassa, joten keskituotos pyörii kymppitonnin paremmalla puolella. Systeemiin siirryttäessä tuotos ei hypännyt mutta ei laskenutkaan, Valtteri myöntää mutta huomauttaa, että toistaiseksi takana on vasta vajaan vuoden kokemustausta. Lypsykertoja kertyy noin kolme päivässä, mitä voisi ehkä aavistuksen nostaa.
”Maito ei mene luomuna, heti laitettaisiin jos vain menisi. Kaikki on ollut valmiina jo vuosia”, Valtteri kuittaa.
Pihatto on kuitenkin rakennettu luomuehtojen mukaan, ikkunat ja jaloittelumahdollisuudet on tehty luomuvaatimusten mukaan. Talvella lehmät lotraavat lumessa ja sorkkaterveys on hyvä. Kuivituksen käytetään kutterinpurua ja lehmät makaavat parsipedeillä.
”Vanhemmilla oli jo alun perin tavoitteena, että kaikki on simppeliä ja suoraa. Rehuja ei viedä talikolla eikä turhia liikkeitä tehdä mihinkään suuntaan. Itsekin olen vielä suoraviivaistanut toimintoja. Jos joka päivä karsii viisi minuuttia jostain turhasta, niin siitä tulee jo pienilläkin investoinneilla vuoden mittaan kokonainen viikko ajansäästöä.”
Triolietin järjestelmään siirtyminen vähensi siihen nähden huomattavasti enemmän aikaa, koska entinen pari tuntia päivässä putosi alle pariin tuntiin viikossa. Vuodessa se säästää jo melkoisen määrän työpäiviä!